Mastodon
@Buffalo Sabres

Kåsastulin taklaus vei Kovarcikin sairaalaan



Jukurit koki ottelussa HIFK:ta vastaan pahan menetyksen, kun tshekkiläishyökkääjä Ondrej Kovarcik jäi HIFK-puolustajan Christian Kåsastulin laitataklauksen alle. Kovarcik vietiin sairaalaan jatkotutkimuksiin.

Oikeudet: CMORE / Telia

7 Comments

  1. Kertoo kyllä Mertarannan pelin näkemyksen tasosta jos tuossa tilanteessa näkee ulosajon paikan. Taklattava ajaa itse itsensä miinaan tekemällä äkkinäisen suunnan muutoksen jonka seurauksena hänen tasapainonsa menee pitkälti lähes kokonaan, HIFKIN pelaaja ei tule mitenkään yltiöpäisen kovalla vauhdilla tilanteeseen että voitaisiin puhua ryntäyksestä, hän tulee kädet alhaalla ja voi sanoa ettei voi olettaa hänen tarvitsevan pelata tilannetta eri tavalla, nyt vain taklaus sattui olemaan irti laidasta mikä on valitettavaa myös että vastapuolen pelaaja loukkaantui. Mutta ei näitä isoja rangaistuksia tulisi jaella tilanteen seurauksen perusteella.

  2. No ihan oikeinhan tuo meni. Ei siitä mitään kakkosta isompaa olis kuulunutkaan antaa. Epäonnea tilanteessa, mutta taklaaja tulee kädet alhaalla ja ei voi enää mitää siinä kohtaa

  3. Liigassa ei olla opittu että ei vaan kannata kääntää selkää taklaajalle juuri ennen taklausta.

Write A Comment